lauantai 7. helmikuuta 2015

Kelpaan sellaisena kuin olen

Facebookista löytyy bloggaajille useampikin ryhmä, jossa yhteistyötä tehdään erilaisilla tavoilla. Itse kuulun BB-kavereihin. Tämä(kin) postaus on siellä ideoitu.

-------

Blogimaailma tuo hyvin esiin pinnallisuuden, muotia ja kosmetiikkaa tunkee ovista ja ikkunoista tai ainakin näytön täydeltä heti, kun astuu nettiin. Kauneuden ja julkisuuden nimissä naiset on valmiit tekemään lähes mitä vain (iik. mulla on nyt mielikuva erinäköisistä tukiaisista. kuin sen saa pois?). Vai ovatko?

En ole koskaan perustanut pahemmin meikeistä, kampauksista tai muodista. En botoxista, silikonista en edes rasvaimuista. En ymmärrä mitään hiusten hoitamisesta, shamppoiden merkeistä saati hoitoaineista... On ollut kausia, että olen panostanut ulkonäköön enemmän. Jälkikäteen, kun katselen kuvia, on mielestäni parempia ne, joissa en ole piiloutunut kuoren (meikki tai muoti) alle.

Meinasin kaivaa teille esimerkkikuvaa noilta kausilta, jolloin on ollut naama piilossa maalin alla ja housujen tilalta pelkkä vyö. En edes kehtaa. Teini-iässä tietysti tuli testailtua kaikennäköistä. Sitten totesin, että rouvat eivät käytä minihameita (ymh, no, en käyttänyt, vaikka kyllä tykkään niistä edelleen ja saatan joskus jopa nykyään käyttää). Muistan, että oli kavereita, joiden oli pakko tälläytyä lähikauppaa varten. Mä kykenin loistavasti menemään sinne pyjamahousuissa, kumisaappaissa ja sadetakissa. Ripsarit ois niissä keleissä (tai ajoissa) kuitenkin olleet poskilla.

Eron jälkeen tuli taas sellainen kausi, ekaa kertaa mä pystyin oikeasti ostamaan vaatteita itselleni, korkokenkien hankintaa ei tarvinnut perustella kuin itselleen. Toimistotyö tietysti asettaa omat vaatimuksensa ulkomuodolle, mutta vapaalla oli kuin pahin teini-ikä uudelleen. Kapina. Mähän meikkaan, värjään hiukset ja puen päälleni just tasan mitä mua huvittaa. Ja käännän kaikkien miesten päät. Arvatkaa mitä. Ei ne kääntyneet.

Ihan meikitön oma nassu, ihan oma väri päässä

Tutkiskelin annetun otsikon ja teeman ympäriltä Internetin ihmemaata. Googlaamalla löytyi esimerkiksi Demistä keskustelua naisten luonnollisesta kauneudesta. "Poikana kyselisin teiltä naisilta ja tytöiltä että mikä siinä on niin kauheeta näyttäytyä jätkälle ilman meikkiä? Onko siinä jotakin hävettävää vai eikö se nassu muka ole 'tarpeeksi' hyvä että sitä ei voi näyttää meikittömänä?"

Jostain syystä mulla soi nyt päässä Juha Tapion Kelpaat kelle vaan:

"Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin.
Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
hetki vielä, kirkas aamu aukeaa."

Juhlameikki, kiharat tehty letittämällä märkä tukka ja nukkumalla yö

Kyllä munkin jemmoista peruskosmetiikat löytyy. Kyllä osaan levittää ripsarit, laittaa töihin ja juhliin kevyen meikin. Eikä siinä mene edes kauaa. Mutta arjessa kotona en kyllä. Se nyt vaan on niin, että joko kelpaan tällaisena tai sitten en kelpaa ollenkaan. En minä miestäkään vaadi tekemään mitään ulkonäölleen minun vuokseni. Jos haluan tehdä itseni vuoksi (tai mies tahtoo itsensä vuoksi), se on ihan ok. Mutta toisen vuoksi ei.

Tyypillisin minä, kultaa kaivamassa Saariselällä


Toisille kelpaaminen lähtee siitä, että kelpaa itselleen. Ja minä kelpaan itselleni kyllä näin, farkuissa, villapaidassa ja ihan meikittä.

---

Samasta aiheesta, kukin omasta näkökulmastaan kirjoittavat myös:

Rapatessa Roiskuu

9 kommenttia :

  1. Olet kaunis <3 :) Mä en kuuna päivänä oo käyttäny meikkejä,enkä värjänny hiuksia eikä tulis mieleenkään.Joskus nuorena piti kihartaa hiukset,mutta parturin mokan jälkeen meni siihenki mielenkiinto.(poltti aineilla hiuksia pienen alueen ihan karvan-juuria myöten)

    VastaaPoista
  2. Multei enää löydy ees peruskosmetiikkoja, ja leteillä (kiharruskeinona) tosiaan mennään täälläkin, paitsi se on usein vahinko ;D Mä tykkäsin "ennenvanhaan" kynsilakoista, nyt ei oo tullu laitettua aikoihin, kun ne kynnet on koko ajan tiellä, jos ne on pitkät! Mukavuudenhalu ennen kaikkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynnet on kyllä mun heikko kohta. Mä edelleen pureskelen ne pilalle... Pitäiskö pitää itelleen kynneli-kuuri?

      Poista
  3. Niinpä se on; ensin pitää kelvata itselleen jotta voisi kelvata muille. Ja kaunishan sinä olet <3

    Ihanat sanat tuossakin Juha Tapion kappaleessa..

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja kirjoituksia! Mä en kans välitä tuon taivaallista mitä muut aattelee mun ulkonäöstä :D olen oma itteni ja usein tosi luomuna mennään. Mun hiuslaatu on muuten tosi liukas mutta leteillä tulee sellainen afropörrö ettei mitään rajaa :) nyt kun mun päänahassa on psori niin kaikki ponnarit ja letit yms on vähän pannassa koska ne voi laukaista taas oireet -oon ihan menossa kohti siilitukkaa.

    VastaaPoista
  5. Oon iän myötä huomannut, että tuo kulkee käsi kädessä itsetunnon kanssa.Mitä vahvempi minä, sitä vähemmän kiinnostaa muiden mielipiteet ulkoisesta habituksesta.Niinpä äärimmäisen ylpeänä katselen tyttäriäni, joiden ei ole PAKKO laittatutua blondtekoripsitiukkafarkkuisokassi-muottiin,koska omaavat sen verran rohkeutta, etteivät tarvitse muiden hyväksyntää ulkokuoren kautta.
    Nykymaailmassa pelottavan paljon kiinnitetään huomiota ulkoiseen olemukseen, ja tuo on ollut ja on edelleenkin yksi pelottavimmista kasvatus-haasteista tyttöjen kanssa.
    Että kelpaat ja olet hyvä,ilman sitä massateini olomuotoa. Sama tietenkin koskee aikuisia,miksi ruokkia sitä mielikuvaa, että PITÄÄ olla laitettuna joka tilanteessa? Kuka sen määrää,kuka sitä vaatii?
    Huoliteltu, siisti olemus on eri asia, sillä viestitään jotain ihan muuta,ja esim. toisen juhliin pukeutuminenhan kertoo siitä, miten arvostat toista. Mut nykyään se tälläytyminen on täysin riistäytynyt käsistä, ja on itseisarvo pelottavan monelle...
    Kiitos tästä postauksesta, sai taas pohdinnan päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa sulla :) Kauhulla katselin uutisointia siitä, että suomalaisten ÄO laskee kahdeksattatoista vuotta putkeen. Miksi? Milloin on siirrytty ymmärryksen ja osaamisen sijaan ulkonäkövaatimuksiin?

      Ulkonäköön neuvotaan panostamaan kaikkialla, mutta omilla aivoilla ajatteluun ei. Pelottavaa.

      Poista