maanantai 31. elokuuta 2015

Lukemisella lukutaidottomuutta vastaan osa 2

Lasten lukemiseen innostamisen tapoja on monia, aloitetaan vaikka Ismo Leikolan idealla:



Haastoin siis lapset mukaan esittelemään heitä kiinnostavia kirjoja, jos joku vaikka saisi siitä kipinää omien lastensa lukemiseen houkutteluun. Nyt on vuorossa Esikoisen ja Toisen kirjaesittelyt, ihan omin sanoin. Kumpikin vastasi kysymykseen: "Mitä suosittelisit itsesi ikäiselle lukijalle ja miksi?" Ja näin meni vastaukset:

ESIKOINEN:

"Sweet Valley High- sarja

Kirjasarja kertoo 16-vuotiaiden kaksosten kommelluksista. Elizabeth ja Jessica ovat toistensa vastakohtia, joten mitä tahansa voi tapahtua.

Sarjaa on julkaistu suomeksi 50 kirjaa.

omasta hyllystä nämä

Itse ihastuin sarjan hurmaaviin hahmoihin, tapahtumakäänteisiin ja muuten vain sarjan huumoriin.

Sarja sopii ihmiselle joka kaipaa piristystä päivään tai kevyttä iltalukemista.


Varoitus! Kirjaa voi olla vaikea päästää käsistään sen avattuaan."


TOINEN:

"Jumalten sota

Rick Riordanin kirja Jumalten sota on kirja, jossa merenjumalan poika Percy Jackson on valmistautunut koko vuoden puoliveristen leirillä sotaa Kronosta vastaan. Titaanien valtias armeijoineen on vahvempi kuin koskaan, ja puoliveristen leiristä Kronoksen joukkoihin siirtyneet luopiot vain vahvistavat sitä.


Viisiosaisen toimintaseikkailusarjan edelliset osat ovat Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous ja Labyrinttitaistelu.


Valitsin tämän kirjan, koska kreikkalaiset jumalat ovat mielestäni mielenkiintoisia. Niistä kerrotaan enemmän kirjassa Salamavaras."

Luetaanko teillä? Mitä teillä luetaan? Meilläkin ollaan jatkuvasti uusia ideoita vailla ihan jokaisen lukulistalle. Etenkin Esikoinen ja Toinen ovat oman minikirjastomme lisäksi myös kaupungin kirjaston suurkuluttajia.

5 kommenttia :

  1. Ihania! Meillä luetaan vähän mitä milloinkin, isoimmat pojat (13v ja 10v) vetää kaiken mahdollisen jalkapalloilun historiasta lähtien lajin julkkispelaajien elämäkertoihin :D (ja välillä jääkiekkoakin), 8v poika luki jo viime vuonna hartaasti maailman lipuista kertovaa kirjaa, on ihan suunnattoman kiinnostunut sellaisista asioista, minkävärinen lippu (ja miksi) , mikä maa mikä valuutta, missä sijaitsee jne. 5v diggaa matelijoista ja lukee kaikkea niistä, käärmekirja (siis sellainen kolmesataasivuinen) on melkein jo riekaleina kun sitä on kuskattu mukana milloin missäkin, missä voi välillä vähän taas tutkia niitä. Ei tarvinnut muuten montaa kertaa sanoa vaikeimpiakin käärmeiden ja matelijoiden nimiä kun osasi ne jo kuvan perusteella ulkoa. 2v "lukee" nyt kirjoja joissa on junia, tätä ennen oli vaihe jolloin joka kirjassa piti olla "pipu" :D

    Neitokaisten lempikirjoja en nyt muista, olen itse ostanut toiselle jonkun lempikirjailijan must read- teoksen mutta en saa päähäni minkä... Aiemminhan nuo on jo vetäneet Harry Potterit ja Taru Sormusten Herrat yms ...

    VastaaPoista
  2. Siis apua, luetaanko noita Sweet Valley High-kirjoja vielä? Minäkin luin niitä ala-aste-ikäisenä! Ne oli jo silloin tosi suosittuja kirjoja. :)

    VastaaPoista
  3. Täällä myös ilmoittautuu SVH-fani :) voi pitäisikin taas vuosien jälkeen lukea noi läpi :) ihanaa, kevyttä hömppälukemista!

    VastaaPoista
  4. Noi SVH:t on tosiaan mun vanhoja, ja Esikoinen niihin ihastui yhtälailla kuin minä aikaan. Suunnilleen puolet suomenkielisistä multa löytyy hyllystä ja loput tuo on hakenut kirjastosta. Esikoinen on muitakin mun suosikkeja lukenut, mm. Baby Sitters Clubia ja Anne-sarjaa (balettikirjoja ne).

    Harmillisesti näistä kehenkään ei ole uponneet Viisikot, SOSsit, Seikkailut tai edes Susikoira Roit :(

    VastaaPoista
  5. mä oon tykänny noista sweet valley kirjoista kans,mukavaa ja nopeaa ilta-lukemista :D meillä pojat tykkää eri sarja-kuvista ja teini-tytöt lukee niitä teini-maailman kirjoja :D ite taas tykkään vähän laidasta laitaan,mutt kaikki historiaan eri suunnilla maailmaa kertovista kirjoista tykkään...

    VastaaPoista