Savuna taivaalle

Torstai-aamuna vietyäni pojat hoitoon ja lähetettyäni isot kouluun kömmin takaisin nukkumaan puoleksitoista tunniksi. Tarkoitus oli ottaa vain pikkutirsat (kun meidän yöelämä on aina vain ja yhä edelleen jotain ihan käsittämätöntä) ja suunnata sitten hoitamaan viimeiset joululahjaostokset. Lyyli nukkui onnellisena makuuhuoneessamme suljetun oven takana ja Jääkarhu eteisessä, siellä missä aina.

Heräsin asettamaani herätykseen ja nousin ylös hyvänä aikomuksenani juoda kuppi kahvia ja lähteä sitten liikkeelle. Jääkarhu nukkui edelleen eteisessä ulko-oven edessä ja hengitti rauhallisesti. Hiippailin eteisestä keittiöön ja kahvinkeittimen sijaan katseeni kohdistui sotkuun lattialla. Tehokkaasti oksennettu lattia, kahvi saa odottaa. Peittelin sotkut keittiöstä vessapaperilla (nesteet imeytyy, helpompi siivota) ja kurkkasin olohuoneen puolelle.

Yhdellä vilkaisulla tiesin, että löysässä hirressä roikkuminen päättyi tähän. Jääkarhu oli viikkoa aiemmin saanut diagnoosikseen maksakasvaimen, josta eläinlääkäri sanoi, että pahalta näyttää. Siivoamisen ja kahvin keittämisen sijaan herätin miehen ihan tismalleen yhtä tosissani kuin herätin marraskuun lopulla Täystuhon käsiepisodin yhteydessä. Ja yhtä tehokkaasti. Mies nousi heti. (Tosin kertoi jälkeenpäin luulleensa, että lähdettäisiin synnyttämään...)

Kaivoin eläinlääkärin puhelinnumeron, omamme oli diagnoosin annettuaan lähtenyt joululomalle, toisellakaan tutulla ei ollut sille päivälle yhtään vapaata aikaa. Päädyin soittamaan kaupungin eläinlääkärille. "Kai sulla on aikaa lopettaa tänään yksi koira?" Eläinlääkärin hämmentyneen ilmeen saattoi kuulla puhelimen välitykselläkin, joten kertasin diagnoosin ja sen, mitä mulla oli vastassa ollut heti herättyäni. "Kun tämä ei voi odottaa enää huomista." Saatiin kehoitus tulla heti, kun ehtisimme.

Puoli tuntia myöhemmin rapsuttelin nukutusaineen saaneen Jääkarhuni uneen. Mies maksoi laskun ja jätimme Jääkarhun sinne eläinlääkärin pöydälle. Ulkona satoi talven ensimmäiset suuret ja märät lumihiutaleet.

Illalla sytytin hautakynttilän terassille. Täystuholle oli selitetty, ettei Jääkarhua haudata vaan poltetaan, lähetetään savuna taivaalle, missä se on vapaa ja pääsee ihan joka paikkaan. Halusin lähettää kiitokseni sinne myös.

Mun paras ystävä, joka ei antanut mun jäädä hankeen makaamaan, kun eron jälkeen kovassa pakkasessa lenkillä pyörryin. Mun paras ystävä, joka on ottanut vastaan kaikki kyyneleet niin hyvässä kuin pahassa. Mun paras ystävä, ainoa johon täysin saatoin luottaa ja joka samoin luotti muhun, on nyt poissa. Ja mä olen saamistani kahdeksasta vuodesta kiitollinen.

Onni Blogien joulukalenteri luukku 18: Enkelikello

Tänään on Sekalaista Sakkia-blogin vuoro kurkistaa Onni Blogien joulukalenterin luukkuun. Eilisestä luukusta paljastui Tonttusen porkkana-bataattiröstien resepti Foodie-vauva-blogissa ja huomenna luukku aukeaa Kätilön Käsistä-blogissa.

Viime vuoden joulukoristeiden pakkohankinta oli Enkelikello. Olin toki ehtinyt tuon ihanan kynttilätelineen hankkimista pohtimaan jo aiemmin, mutta miettiminen tyssäsi lyhyeen, kun Esikoinen toi kotiin fysiikan kokeen, jossa yhden kysymyksen kohdalla oli vastauksen tilalla pelkkää tyhjää.

"Mihin fysiikan ilmiöön perustuu enkelikellon toiminta?" Esikoinen kertoi jättäneensä kohdan tyhjäksi, koska ei tiennyt, mikä enkelikello on. "Enhän mä voi selittää, miten toimii joku asia, jos mä en tiedä edes miltä se näyttää tai mitä se toimiessaan tekee." No niinpä.

Kunhan Enkelikello oli saatu hankittua ja koottua, sytytettiin kynttilät ja mietittiin yhdessä, miksi enkelit pyörivät. Esikoinenkin päätyi ratkaisuun ihan itse. Enkelit pyörivät, koska kynttilät lämmittävät ilmaa ja kuuma ilma nousee ylöspäin. Ilmavirta riittää enkeleiden pyörittämiseen.

Ilman tietoakin tämä on kuitenkin yksi joulun kauneimmista koristeista. Yhtälailla Enkelikello-kappale herkistää joka kerran. Tämän joulun katastrofit ovat sitä luokkaa, että koriste odottaa vielä kasaajaansa kaapin päällä. Kenties pahin kaaos olisi vihdoin selätetty ja saataisiin kello viikonloppuna pyörimään jälleen.

Joulumielensäpahoittajat

Joka vuosi käy somea ja yleensäkin Internetin ihmemaata seuratessa hyvinkin selväksi, että on ihan sama, mitä joulusi kanssa teet. Teet sen kuitenkin väärin.

Ammattimaisimmat joulumielensäpahoittajat hyökkäävät kimppuun jo Juhannuksena, alkaa vääntö Oikeasta Joulunviettopaikasta. Amatöörit taistelevat tästä vasta lokakuussa, joskus jopa myöhemmin.

Oikea Joulunviettopaikka pikkulapsiperheelle on ehdottomasti joulumielensäpahoittamisen paikka. Jouluna kerta kaikkiaan kuuluu ja vähintäänkin täytyy jokaisen aikuisen taantua taas lapseksi ja palata vanhempiensa helmoihin. Koko Jouluksi. Mielellään jo hyvissä ajoin ennen, tietysti, ja viipyä vielä välipäiviäkin. Mikä Joulu se sellainen on, jolloin koko perhe ei ole yhdessä, kysyy joulumielensäpahoittaja.

Pikkulapsiperhe on helposti Joulumielensäpahoittajien ristitulessa. Koko Suvun Jouluja järjestetään samaan aikaan ainakin kaksi. Eri puolilla Suomea, luonnollisesti, ja molemmissa täytyy viettää Koko Joulu. Yritetään erilaisia kompromisseja, aatto siellä ja joulupäivä täällä, puolessa välissä aattoa vaihto ja niin edelleen. Samalla lapset oppivat upean perinteen siirrettäväksi aikanaan omille lapsilleen. Harmillisesti tuo perinne ei kuitenkaan ole Koko Suvun Joulu, vaan "koska me ollaan perillä"-ralli, eli koko Joulu autossa.

Joku rohkea yrittää toisinaan jopa kotiin jäämistä ja tarjoutuu jopa järjestämään Koko Suvun Joulun. Mutta sekään ei Joulumielensäpahoittajille käy, koska kuusi seisoo väärässä paikassa, kinkku on paistettu väärässä uunissa ja ne Oikean Joulun tekevät koristeetkin puuttuvat.

Omalle kohdalleni on osunut todellinen joulumielensäpahoittaja joulunviettopaikan osalta kerran, Esikoisen vauvavuonna. Silloin olimme hyvissä ajoin sopineet vanhempieni kanssa menevämme sinne jouluksi. Oma mummoni pysäytti minut ruokakaupassa ja kyseli joulusuunnitelmia. Kerroin, mitkä suunnitelmamme olivat ja sain vastaan niskavillat pystyyn nostaneen ryöpytyksen: "Estätkö sinä minua viettämästä Joulun poikani kanssa?!" Hmm. Kummallisesti meitä siis ei kutsuttu mukaan Oikeaan Jouluun, ja vielä kummallisemmin emme olleet oman vauvavuoteni jälkeen viettäneet jouluja tuossa mummolassa. Ammattimaista joulumielensäpahoittamista, etten sanoisi.

joku söi mun rusinat ja jätti vaan askin, tuumaa Lyyli

Kun Oikea Joulunviettopaikka on päätetty, alkaa taistelu muista joulun perinteistä. Vääntöä käydään riisipuurosta, saunavuoroista, joulupukista, kuusesta, ruokailutavoista, alkoholin käytöstä ja monesta muusta "pikkuasiasta". Joulumielensäpahoittajalle asioiden täytyy mennä juuri niin kuin ne ovat aina menneet. Aina on tehty näin ja tehdään vastakin.

Todellinen joulumielensäpahoittaja muistaa pahoittaa mielensä lahjoista. Niitä on liikaa tai liian vähän, ne on joko liian krääsää tai liian hyödyllisiä, eikä koskaan mikään kelpaa. Sekään ei kelpaa, että lopetetaan aikuisten lahjominen. Sehän nyt on kerrassaan väärin, että lapset saavat lahjoja, jos aikuiset eivät saa. Se on väärin silloinkin, kun tarjotaan vaihtoehdoksi, että jokainen ostaa itse omien lastensa lahjat.

Tällä halilla ehkä selvitään taas hetki.

Kolmas todellinen vääntö joulumielensäpahoittajan kanssa käydään joulun ruokailusta. Ensin sen kellon ajasta ja suhteesta joulupukkiin, syödäänkö ensin ja mietitään lahjoja sitten vaiko juuri päin vastoin. Sitten rituaalista, jolla syöminen tapahtuu. On kerta kaikkiaan oltava ne tietyt kipot ja kupit, kun aina on ollut. On oltava juhlavaatteissa tai vaihtoehtoisesti verkkareissa, toisille telkkarin on ehdottomasti oltava päällä ja toisille pois. Toiset käyttävät ruokailuun aikaa pitkälti toista tuntia evankeliumeineen kaikkineen, toiset vetävät ruuan napaansa alle vartissa, koska nälkä. Joulumielensäpahoittajalle oleellista on vain se, että menee niin kuin on aina mennyt. Ja hei, jos nyt muusta ei tullut paha mieli, niin siitä, että tarjolla oli vain kaupasta ostettuja laatikoita ja nekin ihan tuunamattomina foliovuoissaan. Taikka sitten siitä, että niitä laatikoita on sormet verillä väännetty monta päivää. Puhumattakaan siitä, mikä katastrofi on, jos ne puuttuvat kokonaan.

Tunnustan olevani itse joulumielensäpahoittaja. Mulle joulun paras osuus on aattoilta, kun lapset nukkuu ja saan istua omalle sohvalle itse tekemieni voileipien kanssa katsomaan telkkaria/ kuuntelemaan joululauluja/ lukemaan kirjaa. Kun kynttilät palaa, kaikki työt on tehty ja sitä saa vain olla. Ei edes keskustelua, vain pelkkää olemista.

Ja koska minussa on joulumielensäpahoittajan vikaa, vietän joulut kotona. On se oma sohva, oma tupa ja ennen kaikkea oma lupa.

Tänä vuonna

Tänä vuonna mä aloitan joulusiivouksen ajoissa, saan koko huushollin siivottua ja raivattua ja onpahan sitten tilaa vauvankin tulla.

Tänä vuonna mulla on aikaa tehdä edes osa joululaatikoista itse.

Tänä vuonna lahjat hankitaan ajoissa, kuusi pystytetään ajoissa, poltetaan kynttilöitä ja juodaan glögiä iltaisin.

Tänä vuonna mä askartelen lasten kanssa joulukortit ja postitan ne.

Tänä vuonna leivotaan paljon ja nautitaan siitä. Tuoksuu joululta eikä ole yhtään kiire ja pinna kireällä.

Niinhän mä luulin.

---

Nopeasti tulee mieleen toinen joulu jostain vuosien takaa. Joulu jolloin isot olivat pieniä, Kirppu ei vielä kahta täyttänyt. Oli hajonnut autoa ja lämminvesivaraajaa, oli ollut pieniä vastoinkäymisiä niin, ettei edellisestä vielä ollut selvitty, kun seuraava jo hyökkäsi kimppuun. Mä olin ihan loppu, koulua pahimmillaan kahdeksasta kahdeksaan, kolme pientä lasta, kolme koiraa, iso omakotitalo, koko elämä kaikkine vastoinkäymisineen.

Joulu oli juuri nurkan takana, jäljellä enää yö tai kaksi. Lapset tappeli, niiden isä oli taas jossain omissa menoissaan, liekö ollut työharjoittelua sitten taikka jotain, kenties joku naapureista ollut apua vailla. Mä yritin saada lattioita pestyksi, siitä neljästä sadasta neliöstä kolmea neljäsosaa. Peruskotimopilla, rätillä ja ämpärillä. Ja silloin soitti kummisetäni, joka kysyi, että voisiko tulla käymään. Mun niin teki mieli kieltää. Ei tähän huusholliin, tähän tilanteeseen, en jaksa keittää kahvia, istua niin sanotusti turhaan kahvipöydässä tuntia jos toistakin.

Kieltämisen sijaan huokaisin syvään ja totesin, että kuule, tule vaan, mutta mulla on täällä ihan kaikki siivoukset ja muut kesken. Että on melkoinen sotku ja kaaos ja sekamelska ja jos en mä nyt tee niin en saa tehtyä ollenkaan.

Kummisetäni tuli, ja viipyi meillä monta tuntia. Siivosi lasten kanssa lastenhuonetta, vei lapset ulos leikkimään. Ja mä sain kuin sainkin ne lattiat pestyä.

Kerroin äidilleni myöhemmin, että se oli joulun paras lahja. Apu, joka tuli pyytämättä silloin, kun epätoivo oli jo iskenyt. Ja vuosi toisensa jälkeen tuosta joulusta lähtien on kummisetäni tullut avuksi yhtenä päivänä ennen joulua.

---

Tänä vuonna on loppuvuoteen osunut sellainen vastoinkäymisten suma, että jos en muistaisi tuota joulua vuosien takaa, jos sitä ei koskaan olisi ollut, olisin varmasti jo pistänyt hanskat naulaan.

Täystuhon murtunut käsi, Rääpäleen uusi ja upea kiipeilytaito, kuolemaa tekevä Jääkarhuni, joka tuskin enää näkee joulua, oma hajonnut selkä, nelikon olojen tulossa olevat uudelleenjärjestelyt, viimeisiään vetelevä Murheenkryyni. Taustalla painaa vielä synnytys- ja kätilökammo sekä lähelle osuneet rankat sairaudet. Koko tulevaisuus on ihan auki, eikä edessä ole mitään varmaa.

Mitä enemmän on nyt kaatunut niskaan, sitä enemmän olen yrittänyt pysähtyä käsillä olevaan hetkeen ja keskittynyt selviämään siitä. Yhdestä hetkestä kerrallaan.

Tänä vuonna aloitettiin kyllä siivoaminen ajoissa, mutta viime tippaan se menee. Taas.

Tänäkin vuonna laatikot tulee kaupasta. Nekin on hyviä ja niistä meillä tykätään, itse tekemistä olisin vain halunnut yrittää. Joulu ei siitä kuitenkaan ole kiinni.

Tänä vuonna lahjoja ei todellakaan hankittu ajoissa, kaupoissa saadaan juosta koko ensi viikko. Ja jonkun täytyisi ne vielä paketoida... Tänä vuonna on vain muutamana iltana jaksettu sytyttää kynttilöitä ja nekin ulos lyhtyihin. Glögistä ei ole ehtinyt nauttimaan tunnelmavalaistuksessa, vaikka sitä joku mukillinen onkin kulunut.

Tänä vuonnakaan ei lähetetä joulukortteja. Eikä askarrella niitä itse.

Tänä vuonna leipomiset taitavat jäädä pakollisiin pipareihin, ja nekin hyvästä aikomuksesta huolimatta saavat jäädä koristelematta.

Kaiken ulkopuoliseen maailmaan liittyvän tekemisen olen jo heittänyt joulukuusta jorpakkoon. Elämä on tässä ja nyt, mulla on nyt kuusi lasta (tulevasta ei koskaan tiedä) ja vielä kaksi koiraa, joita uskollisempia ystäviä ei löydy. Tässä tilanteessa koen olevani omalle porukalleni velkaa sen, että eletään yhdessä tässä ja nyt, huomenna kun ei ehkä enää ollakaan näin. Ja Jääkarhulleni olen velkaa joka ainoan mahdollisuuden olla yhdessä nyt, siinä vieressä, niin kuin se on nämä vuodet ollut mulle läsnä aina, kun olen tarvinnut.

Blogi päivittyy laiskanlaisesti nyt, kun elämä tässä ja nyt on tärkeämpää kuin siitä kaikesta kertominen. Onni Blogien joulukalenteriluukkuun kurkataan täällä kuitenkin 18.12. Tänään voi kyseisen kalenterin luukkuun kurkistaa täällä.

Yksikätisyyden uudelleenjärjestelyt

Kirjoittaminen on hautautunut jonnekin arjen kiireisiin. Mulla oli muun muassa hyvä aikomus esitellä kuvinensa kaikkinensa, mitä meillä on tehty Täystuhon kipsiajan helpottamiseksi, reppanalla kun tosiaan on nyt jouluun saakka käytössä vain yksi käsi ja sekin ihan väärä. Kuvia ei ole, eikä taida olla tulossakaan...

Täystuho siirrettiin kerrossängyn yläsängystä ensinnäkin Rääpälettä varten pikkupoikien huoneeseen kannettuun jatkettavaan sänkyyn ja sängylle kasattiin kaikki talosta löytyneet ylimääräiset tyynyt laitasuojiksi, ettei kipeä käsi kolise reunoihin. Tyynyt on jo sujuvasti tyynysodassa paiskottu sinne sun tänne ja poika nukkuu sujuvasti kyljellään kipsikätensä päällä.

Vessaan haettiin lasten koroke avuksi, että pääsee sinne ilman apua niin istumaan kuin pesemään kättään ja saa vielä pyyhkeenkin itse koukusta ja sinne takaisin.

Ja ruokapöydässä paikkaa vaihdettiin tarvittaessa helpommin avustettavaan, kun pöytä on meillä hieman ahtaassa kolossa.

Paidoista etsittiin käyttöön pykälää isompaa kokoa, että kipsikäden saisi ensinnäkin pujotettua T-paidan hihaan ja toisekseen ulkona liikkumista varten pitkähihaisen paidan alle "piiloon". Minkään normipuseron hihaan ei tuo paketti mahdu.

Ei riehuttavaksi tekemiseksi ostettiin Kimble (se kun hyllystä puuttui vielä) ja pari tussitehtävävihkoa (Oppi ja Ilo-sarjaa, sitä meillä on ollut paljon ennenkin ja tulee vastakin).

Tosiasiassa käsi ei haittaa pojan menoa yhtään. Hirvittää ajatellakin, mikä on touhun määrä, kun tuo saa molemmat kätensä käyttöön, kun nyt yhdellä "väärällä" kädelläkin tekee kaiken sujuvasti ja vauhdilla, käyttää mokoma hampaitaan apuna siinä, mihin ihmiset yleensä käyttäisivät toista kättään...


---


Rääpäle puolestaan keksi heti Täystuhon jatkettavaan siirron jälkeen, kuinka pinnasängystä kiivetään pois. Kyllä saatiin hetki miettiä, mitäs nyt tehtäisiin, koska nyt ei voi siirtää Rääpälettä jatkettavaan, kuten oli tarkoitus.

Irrotettiin pinnasängystä toinen laita ja kannettiin pinnis pikkupoikien huoneeseen. Siellä se nyt nukkuu toisten kanssa, tosin nukkumisen lisäksi ei siinä huoneessa juuri nyt sovi oikein muuta tekemäänkään, kun siellä on kerrossänky, jatkettava, pinnis ja neljän lapsen vaatesäilytys... Tilanne korjaantuu, kunhan kipsistä päästään eroon ja Täystuhon saa takaisin omaan sänkyynsä. Silloin kootaan pinnis uudelleen ja kannetaan se vauvaa varten takaisin meidän huoneeseen.


---


Onhan täällä hulinaa riittänyt paljon kaikenlaista. On vietetty Itsenäisyyspäivää jo perinteiseksi muodostuneella tavalla, hoideltu joulupukin hommia (ja todettu, että kirjeeni joulupukille oli ehdottoman kannattava, kun siihen jo vastauksenkin sain), ja rampattu lääkärissä.

Varsinaista omaa joulukalenteria en blogiin tänäkään vuonna saanut aikaiseksi, Onni Blogien joulukalenteriin olen kuitenkin yhden luukun luvannut tehdä ja kuin vahingossa on blogille kuitenkin muodostunut oma joulukalenterinsa Facebookkiin. Siellä pääsee jouluun saakka kurkkaamaan meidän joulunodotusta joka päivä yhden päivityksen verran. Yleensä ilta-aikaan, mutta saattaahan se olla, että joskus saan aikaiseksi jo aamusta.

Niin että palataan taas, viimeistään ensi viikolla joulukalenterin merkeissä.